Vuosikatsaus 2018

On taas aika perinteikkään vuosikatsauksen. Mitään erityisiä teemoja tai suurempia projekteja ei ole ollut tänäkään vuonna käynnissä, vaikka maailmalla ja lähes kotinurkillakin on ollut kaikenlaisia ehkä hieman korkeammankin tason tapahtumia.

Näin jälkikäteen katsottuna, jonkinlaisia teemoja nousee kuitenkin esiin. Esimerkiksi kauppatorin ympäristö ja sen laidalle kohonnut nosturi esiintyvät hyvin monissa pitkin vuotta ottamissani kuvissa. Toriparkin rakentamisen myötä kauppatorin alta paljastunut 1600-luvun kadunpinta ja rakennusten kivijalat ovat myös olleet mielenkiintoinen näky.

Kauppatorin lisäksi olen kuvannut jonkin verran ympäri kaupunkia tapahtuneita vanhojen rakennusten purkutöitä. Kohteita on ollut eri paikoissa keskustaa kuin myös yliopistonmäellä. Olenkin pyrkinyt taltioimaan muuttuvaa kaupunkimaisemaa. Kun jokin rakennus saa lopulliset lähtöpassit katukuvasta, se ei sinne enää palaa ja siksi pidänkin niiden valokuvaamista tärkeänä ihan historiallisessa mielessä.

Kesän aikana tein myös ensimmäisen pienlehteni eli zinen. Tein siitä 20 kappaleen painoksen (jota on muuten vieläkin jäljellä). Lahjoitin yhden kappaleen graafikko-influensseri Kasper Strömmanille, joka yllätyksekseni kirjoitti siitä oikein kauniisti blogissaan. Rientäkääpä lukemaan oheisesta linkistä. Ajattelin myös tehdä jatkoa pienlehdelleni, mutta se tapahtunee sitten ensi vuoden puolella.

Kuvasin ahkerasti koko vuoden aikana ja aivan tarkkaa lukumäärää vuoden aikana kuvatuista filmirullista ei juuri tähään hätään ole, mutta nopeasti katsottuna niitä on kertynyt ainakin yli 60. Eli karkeasti laskettuna reilu rulla/viikko-tahdilla olen kahlannut tämän vuoden läpi. Alati kiihtyneeseen kuvaustahtiin saattaa olla vaikuttanut myös se, että tilasin Saksasta suuremman määrän filmiä ja aloitin myös syksyllä kehittämään mustavalkofilmejä kotonani. Saattaa kuulostaa yllättävältä, mutta kuvasin melko paljon myös värinegaa. Tähän katsaukseen valikoitui tällä kertaa kuitenkin vain mustavalkokuvia, sillä se on ollut pääsääntöisesti käytössäni.

Mutta näihin mustavalkoisiin kuviin ja tunnelmiin lopettaessani toivotankin parempaa ensi vuotta ja pitäkää kamerat vireessä!

Suoraa salamaa

Olen ennen kuvannut pelkästään luonnonvalossa, mutta muutaman viime vuoden aikana olen ottanut vanhan salamalaitteen vakituisempaan käyttööni. Kamerassani ei valitettavasti ole perinteistä etsimen päällä olevaa salamakenkää, vaan Nikon F3:n oma salamakiinnitys johon sopii vain tietyt Nikonin salamat. Adapterilla siihen saa kiinni muutkin ulkoiset salamalaitteet, mutta minulla ei ole adapteriakaan. Salamakuvausta varten käytössäni on kameraan kiinnitettävä kahva, johon salaman saa kiinnitettyä. Salaman signaali kulkee kaapelilla kameraan. Mutkikasta ja kömpelöä, mutta toimivaa.

Olen huomannut, että salaman käyttöä yritetään usein peitellä ja häivyttää kaikenlaisilla heijastimilla, himmentimillä tai epäsuorasti heijastamalla. Tämän lisäksi jotkut käyttävät pääsalaman lisäksi vielä orjasalamaa. Mielestäni rehellinen suora salama jyrkkine varjoineen on hyvin kiinnostava ja jollain tapaa myös raa'an todistusvoimainen. Suoralla salamalla ei peitellä lisävalon käyttöä tai yritetä tehdä valaistuksesta "luonnollista". Siksi ajattelin jatkossakin ottaa kuvia suoralla salamalla ilman suurempia hifistelyjä ja katsoa mitä tulee, sillä sattumalla on osansa.


Tähän loppuun olisi mainiosti sopinut suoralla salamalla otettu kuva jonkun kauhistuneesta naamasta, mutta valitettavasti sellaista ei ole nyt tarjolla.

---

Direct flash

For many years I've been photographing only in ambient natural light, but in these couple of years I have taken a flashlight as a part of my photography routine. Unfortunately there's not a standard hotshoe in my Nikon F3. This camera has it's own special hotshoe that takes only certain Nikon speedlights. I even don't have the adapter, so that's why I have a separate support for the flashlight. I know, it's complicate, but it works.

I have noticed that people tend to hide the use of a flashlight by using all kind of reflectors, diffusers or bouncing the light indirectly. Some people even use a slave flash. I think there's something interesting in direct flash and it has some raw power in it. If you use direct flash you are most likely not trying to hide it or make the scene look "natural". That's why I'm going to use direct flash in the future and be surprised of the results as there's always a surprise factor in it.

It would have been good to have a photo of someones horrified face illuminated by direct flash here, but unfortunately I don't have one right now.

Kodak T-Max P3200 - rouheaa rakeisuutta

Kodakin T-Max -sarjaan kuuluva nopea mustavalkofilmi teki hiljattain paluun kauppojen hyllyille. Kyseessä ei taida olla aivan sama filmi kuin aiempi versio sillä nimessä on mukana P-kirjain. Se kuulemma viittaa filmin prässäykseen sillä huhujen mukaan kyseessä olisi oikeasti ISO 1600 -herkkyyden filmi.

Testasin vähän aikaa sitten kyseistä filmiä ensimmäisen kerran. Arvasin, että rakeisuutta tulisi olemaan jonkin verran sillä filmi on hyvin herkkää ja suuri herkkyys tarkoittaa luonnollisestikin suurempaa ja näkyvämpää raetta. Kun muutakaan kehitettä ei ollut käsillä, kehitin filmin Rodinalilla, joka tunnetusti antaa melko rakeisen ja piirroltaan terävän jäljen. Jokin muu kehite olisi varmasti ollut armollisempaa, sillä lopputulos oli todellakin rakeinen. Rakeisuutta saattoi myös lisätä se, että kuvasin melko hämärissä olosuhteissa ja osa kuvista olikin suoraan sanottuna alivalottuneita.

Olen joskus kuvannut Ilfordin Delta 3200 -filmiä ja se ei muistaakseni ollut lähimainkaan yhtä rakeinen. En tosin kehittänyt sitä Rodinalilla, vaan Kodakin D-76 kehitteellä, joten se vaikuttaa myös asiaan. Mielenkiintoista uuden T-Maxin kohdalla on, että rakeisuuden näkee selvästi jo silmämääräisesti negoja tarkastelemalla ja lopullinen sekä vieläkin armottomampi totuus paljastuu vasta kun negat skannaa tai vedostaa.

Mukavaa, että filmirintamalla tapahtuu nykyään sekä vanhojen paluita että uusien tulokkaiden esiintuloja. Uutta T-Maxia kannattaa kokeilla jos ei pelästy silminnähtävää raetta ja jyrkkää lopputulosta. Suositeltavaa voisi myös olla jonkin muun kehitteen kuin Rodinalin käyttäminen ellei sitten tavoittele tällaista ultrarakeista lopputulosta.

---

Kodak T-Max P3200 - fast, rough and grainy

Recently Kodak relaunched the old T-Max P3200 film. Actually this is not the same film than before as it has "P" on it's name. It's rumored that the letter "P" means push processing as this film would be ISO 1600 film in reality.

I tested this film for the first time recently and I knew it was going to be a grainy result as it's a super fast film. I developed this with Rodinal as I didn't have any other developer in my hands. Rodinal is a high acutance developer and it's famous for sharp and grainy result. Any other developer would probably be more merciful to the result as it really was grainy. Maybe the graininess was even begger because I shot this film in dim conditions and some of the frames were even under exposed.

I have used Ilford's Delta 3200 before and I don't remember it was this grainy. I developed it with Kodak D-76, so it affects the result of course. But it's really interesting that you can see the grains with a naked eye and the final result is revealed when you scan or print the negatives.

It's good to see comebacks and completely new films in the market today. Try this new T-Max film if you are not afraid of coarse grain and contrasty result. My advice would be to try any other developer than Rodinal if you are not craving for these kind of ultra grainy results.

Turun Muuri

Turun kiistelty toriparkkihanke on edennyt monien mutkien kautta siihen vaiheeseen, että kaivinkoneet jylläävät ja alustavat työt ovat saaneet alkunsa. Hankkeen myötä kauppatorin ympärille on kohonnut useiden metrien korkuinen vanerimuuri eristämään työt muusta ympäristöstä. Samalla bussi- ja taksiliikenne on siirretty kokonaan pois torin ympäristöstä.

 

Hankkeesta on edelleen ilmoilla paljon kiivaita mielipiteitä, mutta mielestäni rakennushanke on jollain tapaa tehnyt keskustassa asioimisen jopa mukavammaksi. Torin ympäristössä on nyt hyvin rauhallista ja turvallista liikkua kun meluava autoliikenne on poissa. Samalla jalankulkuun on vapautunut lisätilaa ja liikkumisen esteitä on poistunut toria reunustavilta kaduilta. Näin jalankulkijan näkökulmasta autoliikenne olikin se syy, joka aiheutti vaaroja, esteitä ja viihtyvyyden laskua torin ympäristössä.

Vielä toistaiseksi uutuuttaan hohkava muuri on tietysti uusi este, mutta useimmilla ei ole tarvetta tai halua mennä tarpomaan saviseen monttuun. Nauttikaamme siis pari vuotta hiljaisuudesta muurin varjoissa, kunnes 60-luvun autoilufantasiaan nojautuva kaupunki saa parkkihallinsa ja valtansa takaisin.

Olen kuvannut kauppatorin muutosta kevään, kesän ja syksyn aikana paljon, joten tästä onkin kehkeytymässä pitkäaikainen ja mielenkiintoinen seurantaprojekti.

---

The Wall of Turku

A new parking lot for hundreds of cars is now under construction in Turku. Location is under the marketplace so that means it's in the heart of the city. There's also a brand new wall around the construction site. All bus traffic and other traffic is moved away around the marketplace.

There are still lots of opinions about this controversial project, but I think it has made visiting the city center more pleasant as there is no car traffic and noise around it anymore. There is more room for pedestrians and less barriers. As from pedestrians perspective the car traffic made the surroundings more dangerous and less attractive.

For a couple of years we can enjoy the silence in the shadows of this wall, until this car fantasy city of 60's gets the new parking lot and it strengths back.

I have photographed quite lot the surroundings of marketplace during this year, so this is going to be an interesting long-term photography project.

Dollarihymyjä ja kromin kiiltoa

Forssassa järjestetään vuosittainen autotapahtuma nimeltään Forssan Pick-Nick. Se houkuttelee runsain määrin erityisesti amerikkalaisten autojen harrastajia ja tapahtuma onkin yksi pohjoismaiden suurimmista. Kävin helteisenä elokuun viikonloppuna katselemassa Forssan tunnelmia ja näin automuotoilun ystävänä tapahtuma olikin mielenkiintoinen kokemus ja nähtävää riitti todella paljon.

Vanhojen amerikanrautojen lisäksi paikalla oli myös japanilaisia ja eurooppalaisia autoja. Monet niin tutut ajoneuvot lähimenneisyydestä ja kauempaakin olivat kaikki Forssan Pick-Nickillä. Esimerkiksi ihanan kauhea ja klassinen Datsun 100 A oli tietenkin edustettuna samoin kuin Saab 96 sekä vanhempia Volvoja, Mersuja ja lukuisa määrä muitakin autoja. Näitä näkee enää aniharvoin liikenteessä.

Autojen lisäksi itse tapahtumapaikka oli jo omanlaisensa nähtävyys. Pilvenmäen raviradan kahvilassa ja totosalissa oli aistittavissa mukavan kekkoslovakialaista menneen ajan tunnelmaa. Se on kuin kaunis jäänne markka-ajan Suomesta, mutta silti edelleen täydessä toiminnassa.

Tapahtuma oli kokonaisuudessaan oikein mukava ja mielenkiintoinen, vaikka paikoin hieman pakokaasun- ja bensankatkuinen. Se on toisaalta ihan ymmärrettävää sillä näiden autojen valmistusta ei ole ohjannut luontoarvot tai pieni kulutus. Mikäli teollinen historia ja vanhojen autojen ajaton kauneus viehättää, kannattaa suunnata ensi vuonna maakuntamatkalle Forssaan.

---

American cars and the shine of chrome

There's an annual car show in Forssa called Pick-Nick. It's one of the biggest car shows in northern countries and it gathers people who are interested mainly in American cars or other old cars. As a fan of classic car design I visited this show in August and I must say that there was so much to see.

There were also Japanese and European cars present. So much familiar cars from the past you can see very rarely in traffic nowadays. For example you could see the lovely Datsun 100 A, Saab 96, older Volvo's, Mercedes and plenty of other cars.

This car show was held at an old horse race track and it is a kind of sight see itself. You could feel the good old times at the cafe of the horse race track. It's like a way back machine to the past.

The car show was a nice experience even when there was lots of exhaust gases in the air. But that's completely understandable as these cars were not designed environment or low fuel consumption in mind. This is good destination if you are interested in the timeless beauty of old cars.

Punaiset täplät maisemassa

Otsikosta huolimatta tämä ei ole Leica-aiheinen kirjoitus, vaan pieni katsaus tekemiini valokuvauskokeiluihin. Keväällä testasin muutamaankin kertaan monivalotuksia, joissa olin ensin kuvannut filmin täyteen abstrakteja valoilmiöitä ja sen jälkeen kuvannut saman filmin uudestaan aivan normaalisti. Lopputuloksena oli hieman yllätyksellisempiä ja moniulotteisempia kuvia, joita ei voinut etukäteen juurikaan suunnitella sen tarkemmin.

Valoilmiöt toteutin vanhoilla monivärisillä jouluvaloilla. Tässä yhteydessä olin myös käyttänyt punasuodinta, joka oli tummentanut kaikki muut paitsi punaiset valot. Olen aiemminkin kokeillut samanlaisia monivalotuksia, mutta tämä oli ensimmäinen kertani värifilmillä.

Punasuodin oli ehdottomasti osuva valinta, sillä suuri määrä erilaisia värejä ja valoja sai muut kuvat näyttämään hieman haljuilta ja sekavilta näiden rinnalla. Onhan punaisissa valossa myös aina jotain sellaista arvokkaampaa hehkua kuin esimerkiksi haalean vihreissä tai keltaisissa valoissa.

---

The red dots in a landscape

Despite the title, this post is not about Leica cameras, but my photography experiments. During spring and winter I tested couple of times this multiple exposure technique. First I photographed a film roll with abstract light objects and then photographed the same film again normally. It resulted some surprising photos you can't plan beforehand.

I made these with old Christmas lights which were in multiple colours. In this case I used red filter to make all light spots turn red. I have tested this with black and white film, but this was the first time with colour negative film.

I think it was a good idea to use red filter, because great amount of different colours and lights made other photos look messy if you compare them with these ones. And there's always some special charm with red lights compared for example to pale green or yellow lights.

Neiti Brander - valokuvaajan elämää sarjakuvan sivuilla

Sarjakuvapiirtäjä Timo Mäkelältä ilmestyi taas hiljattain uusi sarjakuvateos. Tällä kertaa teoksen aihepiiri sivuaa mukavasti valokuvausta, joten päätin ottaa sen lähempään tarkasteluun. Neiti Brander -niminen sarjakuvateos kertoo valokuvaaja Signe Branderin (1869-1942) työstä ja elämästä, jonka aikana hän kuvasi Helsingin puutalokortteleita. Sittemmin puutalot ja monet muutkin rakennukset purettiin suurien uudistusten ja kivitalojen alta ja häipyivät kokonaan katukuvasta.

Elämänsä aikana Brander ehti taltioida puutalo-Helsinkiä yli 900 kuvan verran ja tätä nykyä hänen kaupunkikuvansa 1900-luvun alusta ovat Helsingin kaupunginmuseon kirkkaimpia helmiä. Brander kuvasi Helsingin puutalojen lisäksi myös Suomen kartanoita ja otti studiokuvia.

Neiti Brander on mielenkiintoinen ja opettavainen katsaus Helsingin lähihistoriaan. En esimerkiksi tiennyt kovin paljoa Helsingin vanhasta rautatieasemasta, vaikka olen nähnyt siitä kuviakin. Nyt sen paikalla seisoo Eliel Saarisen suunnittelema jo ikoninen rautatieasema. Helsinki on myös tuttu ympäristö Mäkelän aiemmissa töissä sillä esimerkiksi Minun elämäni -sarjakuvissa esiintyvä vanhempi herra seikkailee myös pääkaupungin kaduilla.

Ehkä parasta Mäkelän sarjakuvissa on musteella toteutettu taidokas piirrosjälki ja syvät, leimuavan kauniit värit. Akvarelleilla ja korkealla kunnianhimolla toteutettu väritys on kerrassaan upeaa katseltavaa ja ei kai häntä turhaan sanota piirtäjämestariksi. Kerronta on Neiti Branderissa myös hänen tyylilleen ominaista pohdiskelevaa ja ajatonta. Se saa Signe Branderin tavoin miettimään maailman menoa ja elämän katoavaisuutta.

Neiti Brander onkin ehdottomasti tutustumisen arvoinen teos myös niille, jotka eivät sarjakuvia lue.

Timo Mäkelä: Neiti Brander
Arktinen Banaani, 2018.
48 s.

Pääskyvuoren linkkitorni ja dark ambientia

Syyskuun puolella vietin taas aikaani vaikeakulkuisessa maastossa. Läheltä katsottuna kallion päältä kohoava Pääskyvuoren linkkitorni on kuuttomana ja tähtikirkkaana yönä kuin pahaenteinen Mordorin torni. Kauempaakin katsottuna se on varsin vaikuttava betoninen ilmestys.

Maasto ei sinänsä ollut vaikeakulkuista, mutta sopivan kuvakulman etsiminen lähes pilkkopimeässä ryteikössä mitättömän led-valon varassa oli oma haasteensa. Täytyy myöntää ettei dark ambient -soittolistan kuunteleminen ollut myöskään osuvin valinta samalla kun vaeltaa yksin tuntemattomassa ja pimeässä maastossa. Tai oli se omalla tavallaan osuvaa, mutta saattaa se mielikuvitus vähemmästäkin alkaa laukata.

Kaiken sen risukoissa ja metsiköissä tarpomisen jälkeen tulin kuitenkin ottaneeksi ainoastaan yhden kuvan ja senkin ehkä helpoimmasta ja itsestäänselvimmästä paikasta. Prisman valosaasteessa kylpevä torni tuli jonkin verran ylivalottuneeksi, mutta siinä se kuitenkin on – Pääskyvuoren linkkitorni.

Olen kuvannut tornia aiemminkin ja aion tehdä sitä jatkossakin. Vaikka kohde on vain staattisesti kallion päällä seisova torni, se on siitä huolimatta varsin mielenkiintoinen. Eri valossa, vuorokauden- ja vuodenajoissa tornin brutalistisessa, mutta omalla tavallaan kauniissa rungossa heijastuu monia erilaisia sävyjä ja tunnelmia.

---

The Tower of Pääskyvuori and Dark Ambient music

In September I spent some time in difficult walking surroundings. When you look at the link tower of Pääskyvuori in a moonless midnight it's like the infamous tower of Mordor. It's pretty impressive sight even when you look at it from a longer distance.

Darkness made the surrounding difficult to walk when I only had a small and dim led light with me. What made this even more interesting was that I was listening to dark ambient music playlist when I walked alone in the dark. It can make your imagination run wild.

After all the time I spent in the forest and bushes, I took only this one photo during the whole night. And that spot was the most easy spot you can find. Because of the ambient light of a nearby supermarket, the tower became a bit over exposed. But there it is – the Tower of Pääskyvuori.

I have taken photos of this tower earlier and will do that in the future too. Even when it's only a static structure, it's still fascinating and interesting subject. In different lighting conditions and seasons you'll see different sides of this brutal, but still somehow beautiful tower.

Testissä Fujifilm Pro 400H

Vaikka olen kuvannut jo useita vuosia, markkinoilla on edelleen paljon filmejä joita en ole koskaan kokeillut. Tällä kertaa testissä on Fujin Pro 400H. Kyseiseen Pro-sarjaan kuuluu kaksi versiota: Pro 400H ja hitaampi Pro 160 NS. Ja kuten aiemminkin, testi on lähinnä normaalissa käytössä kertyneitä kokemuksia. Kesäkuussa nimittäin oli se hetki kun latasin ensimmäisen Pro 400H-rullan kameraani.

Näin alkuun täytyy antaa ensimmäiset pisteet jo pelkästä tuotepakkauksesta. Se on värimaailmaltaan ja suunnittelultaan kaunis sekä antaa vaikutelman hyvästä värintoistosta ja korkeasta laadusta. Kenties vihreän ja violetin yhdistelmä miellyttää silmääni ja kultakirjaimillakin saattaa olla vaikutusta. Mielestäni tämä onkin hyvä esimerkki siitä miten jo pelkkä pakkaus voi houkutella kokeilemaan itse tuotetta. Esimerkiksi Kodakin Portran pahvikotelo ei yllä aivan samaan visuaaliseen vaikutelmaan, vaikka tuote itsessään on erittäin hyvä ja klassikko.

Tähän testiin valikoituneet kuvat eivät edusta mitään yltäkylläistä värien juhlaa, sillä kohteet sattuivat olemaan harmaita samoin kuin kuvausolosuhteetkin. Hieman värikkäämpiäkin otoksia olisi niiden kolmen rullan seasta ehkä löytynyt, mutta skannausjälki oli monin paikoin niin karkeaa, että päädyin ottamaan tällaisen kattauksen. Itse en omista keskikoon skanneria, joten uusintaskannaus tätä varten ei onnistu aivan käden käänteessä.

Kolmen rullan jälkeen filmistä jäi sellainen kuva, että värit ovat hieman kylmiä ja magentaan taipuvia. Mutta en pysty sanomaan kuinka totuudenmukaisen kuvan filmin ominaisuuksista saa pelkästään kotioloissa tapahtuneen negatiivien skannaamisen perusteella. Digitoituun kuvaan vaikuttavia muuttujia ja säätömahdollisuuksia on paljon ja mikä niistä onkaan oikea? Myös omassa työnkulussa saattaa olla parantamisen varaa. Skannaus on usein niin tuskaisaa hommaa, että sen haluaisi vain hoitaa mahdollisimman ripeästi. Nuo mielenkiintoiset punertavat alueet kuvien reuna-alueilla ovat muuten skannauksesta johtuvia.

Kaikesta huolimatta sanoisin filmin kuitenkin olevan varsin mainio valinta kaikenlaiseen yleiskuvaamiseen. Kokeile itse ja hämmästy!

---

Test: Fujifilm Pro 400H

There are still lots of films I have never tried even when I've been photographing quite long already. This time I am testing Fuji's Pro 400H film. There are two versions of this film: Pro 400H and a slower Pro 160 NS. This is not a scientific test, but only my own experiences after shooting 3 rolls of this film. In June was the moment when I loaded first time this film in my camera.

I have to say that I really like the package of this film. I like the colours and design and it gives me a good impression of the quality. Maybe the green and purple design and golden letters do the trick for me. I think this is a good example how a package can make you want to try the product itself. For Kodak Portra's package this doesn't work the same way, even when I know it's still a classic product.

The photos you see here are not full of colours as my subjects were grey and the circumstances were grey too. There could have been more colourful photos among those 3 rolls I shot, but most of the scans were so coarse, that I decided to pick these photos. I don't have a medium format scanner so I cannot re-scan them quickly for this.

The film is allover good, but I the colours seem to be cool and maybe a bit towards magenta. I don't know is it even possible to make a clear opinion of the characteristics of the film after you have only scanned them with a non-professional flatbed scanner. There are so many variables and things to adjust and who knows what is the right way to go? I could also improve my work flow when it comes to scanning, but often that scanning part is just so painful that I want to get over it quickly. Those interesting magenta parts you can see are produced by the scanner.

After all I would say that this is a really recommended film for all kind shooting. Try it and be amazed!

Kuvan takana: Verdandin talo

Tällä kertaa luvassa on jatkoa Kuvan takana -sarjaan.

Kuvaustyylini on yleensä melko perinteisen turvallinen ja aina silloin tällöin kaipaankin vaihtelua sekä kaavoista irrottautumista. Sen jälkeen kun tilasin Saksasta kerrallaan hieman enemmän filmiä varastoon, aloin myös kuvata runsaammin, kokeellisemmin ja vapautuneemmin.

Kuvassa on Turun Aurakadulla sijaitseva Verdandin talo. Kyseessä on monivalotus, mutta en muista tarkalleen kuinka monesta osavalotuksesta kuva koostuu. Yhteen valotukseen olen ottanut mukaan puiston puolella sijaitsevan puusta rakennetun Pudelma-veistoksen, joka näkyy kuvassa tummana varjona. Ensin otin epätarkan siluettikuvan Pudelmasta, jonka jälkeen kuvasin kadun toisella puolella sijaitsevan Verdandin talon moneen kertaan samalle filmiruudulle. Tällä tavalla voi saada aivan uudenlaisen kuvan monille niin tutusta rakennuksesta ja ympäristöstä.

Mikäli muuten haluat nähdä Pudelman hieman tarkemmin, se on nähtävillä osana kuvasarjaa, jonka olen ottanut neulanreikäkameralla joitakin vuosia sitten.

---

Behind the picture: Verdandi house

For a long time it's going to be some continuation to my Behinde the picture -series.

My photographing style is quite traditional and sometimes I just want to get rid off the that. When I bought a bigger amount of film from Germany, I started to photograph more and with less distortions. 

This is a photo of the Verdandi house located in Turku. I don't remember how many exposures I took for this, but I included a shadow of a nearby wooden sculpture called Pudelma. First I took a silhouette picture of the sculpture and then several photos of the building in same film frame. This way you can create a whole new picture of a familiar surroundings.

If you want to get a better picute of Pudelma, you can check out the pinhole photograph of it I took four years ago.

Kesän mustavalkoisia tunnelmia

Näin marraskuun alussa ja talviaikaan siirtymisen jälkeen on mitä mainioin hetki muistella kulunutta kesää. Kuvasin viime kesänä värifilmin lisäksi myös paljon mustavalkofilmiä. Oikeastaan enemmän kuin koskaan aiemmin. En ole ihan varma ovatko kaikki kesän filmit vielä edes kehitetty. Jääkaapissa on vielä joitakin rullia kehittämätöntä filmiä odottamassa vuoroaan. Osa jääkaapin filmeistä on kuvattu jo syyskuun puolella, mutta seassa pitäisi myös olla elokuun kuvia. Tarkempi sisältö selvinnee myöhemmin kun saan filmit kehitettyä ja pääsen skannaamaan ja tarkastelemaan negoja.

Kesä oli loppupuoliskoltaan poikkeuksellisen lämmin ja paikoin tukalan kuuma. Saattaa olla että en ole aivan tavoittanut helteisen kesän tunnelmaa kuviini, mutta se ei sinänsä ole ollut tarkoituskaan. Tässä on vain pienehkö raapaisu viime kesästä, sillä vielä löytyy iso läjä skannaamattomia filmejä. Luultavasti niiden seasta löytyy vielä jotain jännittäviä yllätyksiä, joiden olemassaoloa en edes muista.

Kaikki kesän mustavalkoiset kuvat taltioin Agfan APX-filmeille ja käytin sekä APX 100 että APX 400 -filmejä. Pidän huomattavasti enemmän APX 100:sta, sillä se on sekä kauniin sävykäs ja kontrastikas että hyvin terävä. Terävyys ei ehkä näy niin hyvin näissä skannatuissa kuvissa, sillä skannerissa voisi olla toivomisen varaa, mutta negoja katsomalla kuvat näyttävät todella rouhean kristallimaisen teräviltä.

---

B&W-moments from last summer

It's November so there couldn't be better time to take a look at the last summer. I used black and white film more than ever during this summer. I'm not sure if all the summer films are developed yet, but at least there are couple of rolls in my fridge waiting for developing. 

This summer was exceptionally hot in Finland. I think it was hot all over Europe. Probably I haven't reached the essence of summer in these photos, but it really hasn't been my goal. This is just a small scratch of the summer photos, because there's still a quite big bunch of film waiting to be scanned. I believe I will find some hidden gems among them.

All the b&w photos were taken on Agfa's APX films. I used both APX 100 and APX 400 films, but I prefer the APX 100, because the results are so beautiful, contrasty and sharp. You may not see the sharpness in these photos as my scanner could be better, but if you could look at the negatives you would see that they are really crispy and sharp.