Sivut

torstai 31. elokuuta 2017

Kadulla taas

Laitetaanpa taas joitakin kesän aikana otettuja kuvia. Olen kuvannut enemmän tai vähemmän säännöllisesti koko ajan, mutta en juuri kovin paljon mitään sellaista josta muodostuisi selkeitä ja yhtenäisiä kokonaisuuksia. Kuva sieltä, toinen täältä on ollut käytäntöni ja tämän takia kuvamateriaali onkin melko vaihtelevaa. On tässä sentään sellainen punainen lanka, että nämä kuvat on otettu Turun keskusta-alueella kävelymatkan varrelta jos jotain mielenkiintoista on vain sattunut kohdalle.

Jatkossa ajattelin ottaa enemmän kuvia samasta aiheesta, jotta syntyisi kokonaisuuksia eikä vain satunnaisia irrallisia kuvia. Yksittäisiä kuvia on tietysti helppo laittaa esimerkiksi Instagramiin tai muihin vastaaviin paikkoihin, mutta haasteellisempaa blogiin mikäli haluaisi edes yrittää esittää kokonaisuuksia tai rajata kirjoituksen aihetta jollain tavalla.

Filmikuvauksessa on se hyvä puoli, että rajalliset resurssit rajaavat myös kuvaamista siten, että kustakin aiheesta tulee yleensä otettua vain yksi kuva. Digikuvauksessa resurssien rajaton määrä usein hämärtää keskittymistä, jolloin tulee otettua iso liuta kuvia yhdestä kohteesta ja jälkeenpäin tuskailtua kun tietokoneesta alkaa levytila loppua. Jos kuvia täytyy vielä käsitellä runsaasti, aiheuttaa satojen kuvien vyöry myös suuren työmäärän.

Tässä siis taas hieman katunäkymiä. Tällä kertaa kamerassani oli Kodakin Trixiä.









On the street again

Here's some photographs from this summer. I've been photographing frequently, but not much subjects which would make a nice collection together. I have been taking snapshots most of the time so this is why there is not a clear red line which connects all these photographs together. Ok, all of these photos here are taken around the central area of Turku while I have been walking to my daily locations.

I've been planning to take some photography stories with multiple photos in the future, so it would be easier to make an interesting blog post. It's easy to put out some snapshots in Instagram and places like that, but challenging if you want to be more precise with your posts and focus on one subject. 

The good part of film photography is the limited resources you have with it. Most of the time I take only one shot of each subject. With digital photography the unlimited resources often take away your concentration and then you'll end up taking loads of photographs of each subject. Later you will suffer with the lack of disc space of your computer. If you have to edit your photos then will hundreds of photographs cause you a lot of work. 

This time I had Kodak Trix in my camera.