Sivut

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Mies tolpassa ja muita kuvia

Kuvasin jokin aika sitten yhden rullan Mamiyalla. Tämä on muuten ensimmäinen mustavalkorulla tällä kameralla taas pitkään aikaan ja jatkoa on myös luvassa.

Mamiyassani on tällä hetkellä keskeneräinen rulla sisällä ja se on viittä kuvaa vaille kehitykseen vietäväksi. Odotan mielenkiinnolla mitä tulee, sillä kyseessä on viime vuoden puolella vanhentunut Ilfordin FP4 Plus. Filmin vanheneminen tuskin on mikään ongelma, sillä olen säilyttänyt sitä jääkaapissa ja osin pakastimessakin. Eikä se muutenkaan ole mitenkään dramaattisesti vanhentunutta. Aiemmin olen kuvannut ainoastaan yhden rullan FP4:llä, joten tämänkin puolesta ihan mielenkiintoista vaihtelua. Sitä paitsi FP4 on oikein laadukasta filmiä, enkä ihmettele minkä takia sillä on jopa faneja.

Tässä siis vähän keväisiä näkymiä Turusta. Täytyy myöntää, että tämä on muuten taas melko hyvä edustus siitä millaisia kuvia olen viime aikoina ottanut. Filminä olen käyttänyt Ilfordin HP5 Plussaa. Koska rullafilmin reunojen skannaamisessa on ollut vähän ongelmia ja mielestäni ne kuuluvat oleellisesti kokonaisuuteen, päätin lisätä näihin mustat reunat itse.







----

Man in the light pole and other photographs

Few weeks ago I finished this roll with my Mamiya. By the way, this is the first b&w film with this camera for a long time and there will be more b&w work in the future.

Right now there's a roll in my Mamiya and there's just 5 frames left. I'll wait for the results as the film is little outdated Ilford FP4 Plus. I don't think the film being old is going to be a problem as I have stored it in my fridge and frozer too. I have shot only one roll of FP4 before this, so it's going to be some change for me too. FP4 is also quality film and it's not a surprise that it has some fans too.

Here's some views from Turku. I must say that these photos represent quite well what my photographs are about nowadays. Film I used for these was Ilford HP5. Because there has been some problems scanning the whole frame of 120-film, so I decided to add black frames for these.

perjantai 7. huhtikuuta 2017

Valoa ja varjoja

Hetkellisen värikkään kauden jälkeen olen jälleen siirtynyt mustavalkoiseen maailmaan. Kuten aiemmin mainitsin, olen kaivannut valoa ja pitkiä varjoja ja niitä on myös ollut. Nyt varjot alkavat tosin nopeasti taas lyhentyä kun aurinko paistaa päivä päivältä yhä korkeammalta.

Olen kärsinyt pienistä teknisistä ongelmista kun kuvankäsittelyohjelmani päätti lakata toimimasta aivan varoittamatta. Olen poistanut ja uudelleenasentanut kyseisen ohjelman jo useita kertoja, mutta toistaiseksi ongelma ei ole ratkennut.

Olen ollut myös aikeissa uudistaa blogin ulkoasua, koska tuo nykyinen banneri onkin ollut tuossa jo ehkä parisen vuotta ja kaipaisi uudistamista. Uudistus on kuitenkin toistaiseksi jäissä tuon toimimattoman kuvankäsittelyohjelman takia, mutta ainakin ajatuksen tasolla on jo suuntaviivoja. Vanhat ja ikityylikkäät italialaiset elokuvajulisteet ovat ainakin olleet inspiraation lähteenä.

Tässä näkymiä maaliskuulta ja hieman helmikuunkin puolelta.






---

Light and shadows

After a short colour photography period I'm back in b&w business! As I mentioned before, I've been waiting for the sun and long shadows and that's just what I've got. From now on shadows will become shorter as the sun will shine higher every day.

There have been some technical problems as my image manipulating software didn't start anymore. I have removed and installed it several times, but it still doesn't work.

I'm also about to make a new layout for the blog as that green banner has been there for already few years or so. But now this renovation doesn't go on because of the nonworking software. At least I have some ideas and the ever stylish old Italian movie posters are my source of inspiration.

Here's some views from March and February.