Sivut

torstai 31. joulukuuta 2015

Vuosikatsaus 2015

Ja taas se vuosi vaihtuu, joten tehdäänpä pieni katsaus kuluneeseen vuoteen. Syksyllä ei ole tullut päivitettyä blogia kovinkaan aktiivisesti ja kuvaaminenkin on painottunut keväälle. Muuten kuvaamiseni on ollut selkeästi aktiivisempaa tänä vuonna kuin viime vuonna, sillä nopeasti laskettuna olen kuvannut tänä vuonna 22 filmirullallista. Se on yli kaksinkertainen määrä viime vuoteen nähden.

Neulanreikäilyä ja solarigrafiaa ei sen sijaan tullut kovin paljon harrastettua eikä mitään muitakaan mullistavia erikoisuuksia. Keväällä tapahtuneen osittaisen auringonpimennyksen sain sentään kuvattua. Eduskuntavaalien aikana ja hieman sen jälkeenkin tuli kokeiltua vähän katuvalokuvausta tai ainakin jotain sen tapaista. Muuten olen kyllä mennyt omien vaihtelevien intressieni mukana.

Tarkoitukseni oli tänä vuonna perustaa jonkinlainen konsepti satunnaisille yksittäiskuville, jolloin niitä olisi helpompaa ja mielekkäämpää julkaista täällä ilman turhia löpinöitä. Ajan kuluessa siitä olisi tietysti tullut oma huikea kuvasarja, jota yhdistäisi oma vaatimaton punainen lankansa. Jäin kuitenkin pohdiskelemaan konseptin nimeä ja toteutusta, ja kun en riittävän nopeasti keksinyt mielekästä, jäi koko asia pöydälle. Ehkäpä keksin vielä jonkin ratkaisun ja sarja saa alkunsa.

Tein joulunpyhinä oman sivun Tumblriin ja olen sinne jo yhden kuvan laittanutkin. En ole vielä ehtinyt perehtyä kovin tarkasti sen käyttöön, mutta yleisesti sieltä ainakin löytää paljon inspiroivia kuvia monenlaiseen luovaan tekemiseen ja kaikenlaista muutakin huvitusta. Tässä osoite: http://kaksoiskuva.tumblr.com/.

Tässäpä vielä muutamia hetkiä joita olen tänä vuonna katsellut kamerani läpi. Viimeiseksi säästin kuvan itsestäni nauttimassa Piraattipuolueen makkaraa ja Viskipuolueen viskiä Helsingissä. Kiitokset Jussille kuvasta.

Hyvää uutta vuotta!















---


Year 2015

So it's again end of the year. I didn't write this blog very actively in autumn and I also photographed more in spring. But I have photographed more this year than in 2014. I photographed about 22 rolls of film which is more than twice than year ago.

I didn't take so much solargraphs and pinhole photographs this year. Although I managed to photograph the partial solar eclipse in spring. In spring there was parliament elections in Finland and I tried a bit of street photography or something like that.

I had an idea of making some sort of concept here in my blog for my single and random shots. I was thinking the name for it and the idea itself, but couldn't find a nice solution in decent time, so I didn't do it at all. But maybe I start it some day...

Under Christmas holidays I made a Tumblr page. There's already one picture there, but I haven't got time to study the use of Tumblr. You can find a lot of inspiration from Tumblr anyway. Here's the address to my Tumblr page: http://kaksoiskuva.tumblr.com/.

Here are some photos taken this year. The last one is me enjoying Pirate party's free sausage and Whiskey party's free whiskey in Helsinki. Thanks Jussi for the photo.

Happy New Year!


sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Canonin Ikonisia kuvia -kilpailu


Osallistuin tänä syksynä Canonin järjestämään kansainväliseen valokuvauskilpailuun, koska palkinto oli hyvä - Canon EOS 5D Mark III -kamera. Oikeastaan kameroita oli jaossa 10 kpl ja 200 parhaalle luvattiin myös kamerahihna. Muillekin kuin sille yhdelle ja ainoalle voittajalle oli siis mahdollisuuksia hyville palkinnoille.

Ohessa kilpailuun lähettämäni kuva. Kilpailun teemana oli Ikonisia kuvia ja kuvan tuli jollain tapaa kertoa muutoksesta. Vaikka olen ihan tyytyväinen omaan kuvaani, myönnettäköön ettei tuo taida olla aivan niin ikoninen, että se sopisi Ikonisia kuvia -otsakkeen alle. En myöskään päässyt 200 parhaan joukkoon, joten kamerahihna jäi myös saamatta. Toisaalta ei tuo haittaakaan, sillä mielestäni oli ihan mukavaa osallistua pelkästä osallistumisen ilosta. Voittajien nimilistan perusteella, kamerahihnoja tuli Suomeen parisenkymmentä kappaletta, mutta kamerat menivät muualle Eurooppaan.

Katsotaan miten käy Kamera-lehden suurkilpailun kanssa. Tulokset pitäisi tulla joskus ensi vuonna.







---

Canon's Iconic Photographs competition

This autumn I took part in Canon's international photo competition called Iconic Photographs. Canon gave 10 Canon EOS 5D Mark III cameras and 200 camera straps for the best photographers. I think the prizes were very good.

Here's my effort. I'm pretty satisfied to my photograph even though you cannot call it very iconic. Okay, there's a story of a change that happened to the plant, but maybe not in an iconic way. My photograph didn't make to the top 200, but it doesn't bother me at all. It was fun to take part in a competition like this.


keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Valo yössä

Noin vuosi sitten nautittiin samantyyppisestä sateisesta säästä kuin mitä viime viikkoinakin on tehty erittäin runsaasti. Olkoot siitä esimerkkinä oheinen kuva silloisesta (paremmasta) lähikaupastani. Olin joskus ohi kulkiessani pannut merkille kuinka vesi lammikoitui viereiselle jalkakäytävälle, josta kaupan valokyltti heijastui kirkkaasti ja houkuttelevasti. Joskus sateisena iltana kotiin tullessa, saattoi Siwa näyttäytyä pimeyden keskellä kylpevänä valokeitaana, jonne mieluusti poikkesi matkan varrella. 
 

 
 ---

Light in the darkness

The weather was almost as bad a year ago as it is now - rainy and dark. Here's a photograph of my former nearby grocery store (the better one). The reflection from the water really made the store stand out of the darkness. It was like an oasis in the middle of darkness where you would certainly go if you were walking in the rain.